Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

HIFK haastamaan FC Lahtea

 

HIFK haastamaan FC Lahtea


Ilman pistemenetyksiä Kisapuistossa tähän asti pelannut Lahti joutuu keskiviikkona kotonaan ensimmäiseen todelliseen testiin, kun se saa vastaansa kovavireisen HIFK:n Helsingistä.

Kuhnurit kävi sunnuntaina nyhjäämässä maalittoman tasapelin Joensuussa JIPPO:n vieraana, kun taas ennakoissa vahvaksi putoajakandidaatiksi teilattu IFK pöllytti kotonaan myös mastojen juurella häviämässä käyneen Kokkolan Palloveikot 4-0.

IFK on pelannut nyt viisi ottelua ilman tappiota mm. hakien vieraspisteen kivikovalta AC Oululta. Vaikka Kuhnurit on ollut vakuutava kotonaan, saa se silti olla varpaillaan, eikä "kuhnurointiin" ole varaa.

Lahden ja HIFK:n kohtaamiset virallisissa otteluissa ovat harvassa(yhden kerran Suomen Cupissa), mutta jonkinlaista osviittaa joukkueilla toisistaan on, kun ne kohtasivat helmikuussa harjoitusottelussa Mukkulassa, jolloin Lahti voitti "Tähtipaidat" maalein 3-1.

Lähtökohta otteluun pitäisi olla se, että Kuhnurit totaalisesti dominoi materiaaliltaan selkeästi heikompaa IFK:ta vastaan. Mikäli Lahti saa lähellekkään parhaan "draivinsa" päälle, ei pitäisi olla epäselvyyttä kumpi vie ja kumpi vikisee. Nopea maali tähtipaitojen päätyyn saisi varmasti Kuhnuriparveen sellaisen hengen päälle, että lähtökohtaisesti maalitonta tasapeliä Kisapuistoon hakemaan tullut helsinkiläisnippu olisi sillassa.

Missään vaiheessa ei ole kuitenkaan varaa tuudittautua. Lahden hyökkäys Drilon Shalan ja Jonne Kemppisen johdolla on ollut viime peleissä Joensuun reissua lukuunottamatta murskaavan tehokas ja niin sen odotetaan olevan myöskin keskiviikkona Kispin laajalla veralla, joka on tuntunut kerta toisensa jälkeen väsyttävän pienempiin "postimerkki"-kenttiin tottuneet vastustajat.

Lahden pelaajistossa Rafael lähestyy täyttä pelikuntoa ja tuikitärkeä kapteeni Kalle Eerola saattaa olla keskiviikkona jo kokoonpanossa. "Eepin" vasemman jalan viuhutuksia on kieltämättä tullut viime pelien erikoistilanteissa ikävä. Paha takaisku sen sijaan saattaa olla JIPPO-matsissa kolhun saaneen Hugo Mirandan mahdollinen poissaolo. Juha Tuomi ja Ibrahim Köse lienevät myös vielä "tuvilla".

Poissaolot aiheuttavat päävalmentaja Kautoselle harmaita hiuksia, ja mielenkiintoista onkin, minkälaisella ryhmityksellä Lahti otteluun lähtee. Etenkin puolustuksen ja keskikentän osalta tilanne on kimurantti. Hyökkäyksessä laidoilla jatkanevat Shala ja Kemppinen. Rafaelin mahdollinen paluu avauskokoonpanoon vapauttaisi Teemu Turusen keskikentälle.

IFK:n puolelta maalintekijöitä on löytynyt laajalta rintamalta, sillä peräti 10 tähtipaitaa on onnistunut saamaan pallon pömpeliin. HIFK:n varsin nimettömästä ringistä on varmasti poissa edellisessä ottelussa ulosajon saanut Miikka Kärkkäinen ja muita mahdollisia poissaolijoita ovat Kari Kuikka, Miikka Suikki, Eetu Koponen sekä Daniel Antman. Maalivahti Kellan Wilson on ilmeisesti amatööriseuran kuvaan sopien lomilla.

Ottelutapahtuman mielenkiintoa lisää Suomen tämän hetken ehkä aktiivisin kannattajaporukka Stadin Kingit, joka saapuu huhujen mukaan runsaslukuisena mastokaupunkiin aloittamaan juhannuksen. Näin ollen poliisien "pikkulauantai"-vapaat lienee peruttu, jotta ottelutapahtuma voidaan viedä turvallisesti ja mutkattomasti läpi.

Lehtereillä riittää siis varmasti tunnelmaa ja toivottavaa sekä kotijoukkueen kannalta tärkeää on, että lahtelaiset futisjännärit kannustavat FCLK:n johdolla äänekkäästi omiaan. Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa juhannus, kuin seurata kotimaista huippufutista paikan päällä ja nauttia vaikka maailman luokan villisikamakkaraa suunkostukkeen kera.

FC LAHTI - HIFK Kisapuistossa keskiviikkona 22.6. klo 18.30.

FC Lahden tiedotteesta / UrheiluLahti


Takaisin edelliselle sivulle


FC Lahti - logo

FC Lahti - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Marko Salo jatkaa FC Lahden päävalmentajana

Marko Salo jatkaa FC Lahden päävalmentajana

FC Lahti on käyttänyt päävalmentaja Marko Salon option. Näin ollen Salo jatkaa FC Lahden naisten edustusjoukkueen peräsimessä myös tulevalla kaudella.

Lue lisää
Pablo Andrade jatkaa Lahdessa

Pablo Andrade jatkaa Lahdessa

FC Lahti ja laitapuolustaja Pablo Andrade ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen.

Lue lisää
FC Lahti on käyttänyt Bubacar Djalón option

FC Lahti on käyttänyt Bubacar Djalón option

FC Lahti on käyttänyt portugalilaisen keskikenttämiehen, LHE Rakennuksen kummipelaajan Bubacar Djalón option.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää
Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliigan hallitus kokoontuu nyt viikoittain ja seuraa tiiviisti tilannetta. Veikkausliiga 2020 käynnistyy pian sen jälkeen, kun yleisötapahtumia on jälleen mahdollista järjestää.

Lue lisää
FC Lahden pelaajistoon muutoksia

FC Lahden pelaajistoon muutoksia

FC Lahden kanssa sopimuksen hiljattain tehnyt Altin Zeqiri siirtyy FC Lahden pelaajavahvuuteen.

Lue lisää