Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SaiPa saapuu Lahteen

 

SaiPa saapuu Lahteen


Pelicansin tupaan tuprutti lisää lunta, kun Lukko haki torstaina vieraspisteet Lahdesta. Raumalaisilla oli toki kolme uutta NHL-vahvistusta riveissään, mutta se ei silti selittänyt isäntien sekavaa iltapuhdetta.

- Ei hymyilytä ketään. Nyt on vaikeaa, kaikki asiat menevät huonosti, Janne Tavi vaikeroi ottelun jälkeen.

- Nyt täytyy läheä pikkuasioista liikkeelle.

Niin täytyy, koska pelin perusasiatkin tuntuvat olevan paikoin hakusessa. Yksi esimerkki siitä on syöttöpeli, joka takkuaa pahemman kerran.

- Meidän pitää alkaa syötellä lyhyempiä ja helpompia syöttöjä. Jokaisen pitää skarppata sen verran, että saadaan edes ne lapaan, Tavi vaatii.

Ja tottahan Pelsu skarppaa. Sillä vaikka runkosarjan tyvipäässä onkin, Lahdessa ei ole minkäänlaisia aikomuksia runtata pyrstösulkia pysyvästi pohjalle – päinvastoin.

Ensimmäinen ryhtiliikkeen paikka aukeaa lauantaina, kun SaiPa saapuu Isku Areenalle. Idän sputnikit saapuvat mastokaupunkiin kotoaan Lappeenrannasta, jossa joukkue kohtasi edellisiltana HPK:n.

Minkäänlaista etua ei kannata kuitenkaan odottaa. On turha luulla, että Isku Areenalle saapuisi väsynyt vastustaja, sillä kuten hyvin tiedetään, SaiPa kykenee joka ilta repimään koneestaan irti kaiken mahdollisen. Keltamustapaitojen riveistä löytyy pirullinen miksaus taitoa, asennetta ja rautaista kuntoa.

On siis sanomattakin selvää, että Pelsun on oltava viimeisen päälle valmiina.

- Joka ikisen jätkän pitää asennoitua niin, että on oikeasti nälkää ja halua voittaa näitä pelejä, Tavi paaluttaa.

Pelicansin tiedotteesta / UrheiluLahti


Takaisin edelliselle sivulle


Lahden Pelicans - logo

Pelicans - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


JanneTavi

Janne Tavi

13.9.1989 Helsinki
Tiedot


Sami Kapanen Lahden Pelicansin uudeksi päävalmentajaksi

Sami Kapanen Lahden Pelicansin uudeksi päävalmentajaksi

Lahden Pelicans on nimittänyt Sami Kapasen joukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Kapanen aloittaa tehtävässään välittömästi, ja jatkaa Pelicansin päävalmentajana myös kaudella 2025–2026.

Lue lisää
Pelicansin ja Jasper Patrikaisen välinen pelaajasopimus purettu

Pelicansin ja Jasper Patrikaisen välinen pelaajasopimus purettu

Pelicans ja Jasper Patrikainen ovat yhteisymmärryksessä päättäneet purkaa pelaajan pelaajasopimuksen. Patrikaisen peliaika jäi vähäiseksi, ja seura haluaa antaa hänelle mahdollisuuden kehittyä muualla.

Lue lisää
Libor Zábranský jättää Pelicansin

Libor Zábranský jättää Pelicansin

Pelicansin puolustaja Libor Zábranský on päättänyt jatkaa uraansa uusien haasteiden parissa ja lähtee Lahden Pelicansista.

Lue lisää
Ruotsalaispuolustaja Hampus Falk liittyy Pelicansiin 1+1-vuotisella sopimuksella

Ruotsalaispuolustaja Hampus Falk liittyy Pelicansiin 1+1-vuotisella sopimuksella

Lahden Pelicans vahvistaa puolustuskalustoaan hankkimalla ruotsalaispuolustaja Hampus Falkin. Falk, 28, liittyy joukkueeseen 1+1-vuotisella sopimuksella tuoden mukanaan rutkasti kokemusta.

Lue lisää
Olkinuora käyttää sopimuksensa ulkomaanoption

Olkinuora käyttää sopimuksensa ulkomaanoption

Jussi Olkinuora käyttää sopimuksena ulkomaanoption ja siirtyy pelaamaan sveitsiläisseuraan.

Lue lisää
Lasch siirtyy Sveitsiin

Lasch siirtyy Sveitsiin

Pelicans menettää alkukauden parhaan pistemiehensä, kun ottelukohtaisella sopimuksella lahtelaisten riveissä viilettänyt Ryan Lasch siirtyy loppukaudeksi Sveitsiin Zürich Lionsin riveihin.

Lue lisää