Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Juha Leimu Pelicansin puolustukseen

 

Juha Leimu Pelicansin puolustukseen


Päättyneellä kaudella hopeaa Tapparan riveissä saavuttanut puolustaja Juha Leimu siirtyy Lahden Pelicansiin kaksivuotisella sopimuksella.

Koko junioriuransa hyökkääjänä pelannut Leimu on alun perin Ilveksen kasvatti. Puolustajana hän pelasi ensimmäisen kokonaisen kautensa 2006-07  Mestiksessä Lempäälän Kisan joukkueessa. Tapparaan hän siirtyi kaudella 2009-10. Päättyneellä hopeakaudella hänen runkosarjan saldonsa oli 57 ottelussa 7+15=22.

- Juha on merkittävä palanen puolustukseemme. Yhdellä sanalla viivapelote. On kokoa, näköä ja jämäkkyyttä. Väkevä laukaus ja kiekollista osaamista. Hän on juuri sellainen puolustaja, jota etsimme, summaa Leimun vahvuuksia Pelicansin urheilujohtaja Mika Saarinen.

Pelicansin tiedotteesta / UrheiluLahti


Takaisin edelliselle sivulle


Lahden Pelicans - logo

Pelicans - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


JuhaLeimu

Juha Leimu

30.1.1983 Tampere
Tiedot


Sami Kapanen Lahden Pelicansin uudeksi päävalmentajaksi

Sami Kapanen Lahden Pelicansin uudeksi päävalmentajaksi

Lahden Pelicans on nimittänyt Sami Kapasen joukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Kapanen aloittaa tehtävässään välittömästi, ja jatkaa Pelicansin päävalmentajana myös kaudella 2025–2026.

Lue lisää
Pelicansin ja Jasper Patrikaisen välinen pelaajasopimus purettu

Pelicansin ja Jasper Patrikaisen välinen pelaajasopimus purettu

Pelicans ja Jasper Patrikainen ovat yhteisymmärryksessä päättäneet purkaa pelaajan pelaajasopimuksen. Patrikaisen peliaika jäi vähäiseksi, ja seura haluaa antaa hänelle mahdollisuuden kehittyä muualla.

Lue lisää
Libor Zábranský jättää Pelicansin

Libor Zábranský jättää Pelicansin

Pelicansin puolustaja Libor Zábranský on päättänyt jatkaa uraansa uusien haasteiden parissa ja lähtee Lahden Pelicansista.

Lue lisää
Ruotsalaispuolustaja Hampus Falk liittyy Pelicansiin 1+1-vuotisella sopimuksella

Ruotsalaispuolustaja Hampus Falk liittyy Pelicansiin 1+1-vuotisella sopimuksella

Lahden Pelicans vahvistaa puolustuskalustoaan hankkimalla ruotsalaispuolustaja Hampus Falkin. Falk, 28, liittyy joukkueeseen 1+1-vuotisella sopimuksella tuoden mukanaan rutkasti kokemusta.

Lue lisää
Olkinuora käyttää sopimuksensa ulkomaanoption

Olkinuora käyttää sopimuksensa ulkomaanoption

Jussi Olkinuora käyttää sopimuksena ulkomaanoption ja siirtyy pelaamaan sveitsiläisseuraan.

Lue lisää
Lasch siirtyy Sveitsiin

Lasch siirtyy Sveitsiin

Pelicans menettää alkukauden parhaan pistemiehensä, kun ottelukohtaisella sopimuksella lahtelaisten riveissä viilettänyt Ryan Lasch siirtyy loppukaudeksi Sveitsiin Zürich Lionsin riveihin.

Lue lisää