Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

HJK sunnuntaina Lahteen

 

HJK sunnuntaina Lahteen


Sunnuntaina Lahdessa on tarjolla Etelä-Suomen tai oikeastaan koko Suomen tulisin derby yhdessä Turun paikallistaiston kanssa, kun HJK saapuu FC Lahden vieraaksi.

FC Lahti on ollut kolmen ottelun mittaisella korpivaelluksella. Takana on kolme tappiollista ottelua murheellisella maalierolla 1-9. Lopputulos ei jalkapallossa välttämättä aina peilaudu täysin peliesityksiin, mutta viime aikoina näin on Lahden osalta käynyt. Lahden peliesitykset ovat yksinkertaisesti olleet niin aneemisia, ettei niillä ole ansainnut pisteen pistettä. Sunnuntaina kurssin kääntämiselle on oivaakin oivempi mahdollisuus, kun europelien väsyttämä (tosin laajimman ringin Suomen kentillä omistava) HJK saapuu Lahteen iso pettymys niskassaan. HJK on perinteisesti sytyttänyt FC Lahden hyvään taisteluun ja samaa sopii toivoa nytkin. Voitto on todellakin tilauksessa, sillä muuten putoamispeikko saattaa ilmestyä toimiston oven taakse muistuttamaan olemassaolostaan.

HJK:n kausi on ollut tähän mennessä lievä pettymys. HJK keikkuu sarjan kärkisijoilla odotetusti, mutta viime kauden kaltaiseen dominointiin eivät stadilaiset ole pystyneet. Eurokentillä HJK on pärjännyt hyvin, mutta viime keskiviikkona skotlantilainen jättiseura, Celtic F.C, lähetti HJK:n laulukuoroon mestareiden liigan karsinnoista. HJK:n taival europeleissä jatkuu tosin vielä Europa Leaguen karsintojen parissa. Putoaminen tuntuu varmasti HJK:n leirissä syvällä sisimmässä, mutta miten tämä sunnuntaina näkyy, se on täysi kysymysmerkki. HJK voi pahimmassa tapauksessa syttyä ilmiliekkeihin todistamaan mahtinsa tai vastaavasti parhaimmassa tapauksessa mieli ja latautuminen voiva vaellella alamaissa.

Hendrik Grossöhmichen on todennäköisesti käytettävissä sunnuntaina. Hendrikin on pitänyt sivussa parista viime pelistä takareidessä vaivannut kireys, mutta mitään vakavaa ei tutkimussa ole löydetty. Pitkäaikaispotilaat jatkavat totuttuun tapaan itsensä kuntouttamista pelikuntoon. Rafaelin loukkaantuminen MYPA-pelissä ei osoittautunut vakavaksi ja Rafael on harjoittelut tuon ottelun jälkeen täysin normaalisti. Jussi Länsitalo on sunnuntaina pelikiellossa.

Sunnuntain pelistä on tulossa varmasti yksi kauden kiihkeimmistä väännöistä. Molemmat joukkueet tarvitsevat kipeästi pisteitä tavoitteidensa täyttymiseksi ja kun ottelussa on vielä erityinen paikallislataus, molempien odottaisi ainakin syttyvän otteluun. Molemmat joukkueet luottavat pelaavaan pelitapaan ja pystyvät myös toteuttamana sitä parhaassa tapauksessa tehokkaasti sekä näyttävästi. Todella jännittävä ja viihdyttävä ottelu tulossa, jota ei yhdelläkään ole varaa missata. Kliseistä ehkä, mutta samalla niin totta.

HJK:n kannattajia on saapumassa Lahteen useamman bussilastillisen verran, joten laulukilpailusta on tulossa vähintäänkin tasaväkinen. Tule paikalle ja pidä huoli siitä, että helsinkiläiset/stadilaiset/hesalaiset (miksi ikinä he haluavatkaan itseään tituleerattavan) eivät laula lahtelaisia suohon katsomossa.

FC Lahti – HJK su 12.8 klo 16.00, Lahden Stadionilla

FC Lahden tiedotteesta / UrheiluLahti


Takaisin edelliselle sivulle


FC Lahti - logo

FC Lahti - 2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012

Ottelut kaudella 2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FC Lahden pelaajistoon muutoksia

FC Lahden pelaajistoon muutoksia

FC Lahden kanssa sopimuksen hiljattain tehnyt Altin Zeqiri siirtyy FC Lahden pelaajavahvuuteen.

Lue lisää
FC Lahdelle uusi keskikenttämies

FC Lahdelle uusi keskikenttämies

FC Lahti ja virolainen keskikenttämies Brent Lepistu ovat solmineet loppukauden kattavan pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on myös optio seuraavasta kaudesta. 26-vuotias virolainen siirtyy FC Lahteen Norjan pääsarjaseura Kristiansund BK:sta.

Lue lisää
Nuori Altin Zeqiri FC Lahteen

Nuori Altin Zeqiri FC Lahteen

FC Lahti ja nuori Altin Zeqiri ovat tehneet kauden 2021 loppuun asti ulottuvan pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Josu siirtyy FC Lahteen

Josu siirtyy FC Lahteen

FC Lahti ja espanjalainen laitapelaaja Josué Currais Prieto eli Josu ovat solmineet vuoden mittaisen pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Veikkausliigan seurat sorvasivat jatkosopimuksen puheenjohtajalleen

Veikkausliigan seurat sorvasivat jatkosopimuksen puheenjohtajalleen

Matti Apunen jatkaa Veikkausliigan puheenjohtajana. Päätös asiasta tehtiin keskiviikkona 28. marraskuuta pidetyssä Jalkapalloliiga ry:n vuosikokouksessa.

Lue lisää
​Jean-Christophe Coubronne siirtyy FC Lahteen

​Jean-Christophe Coubronne siirtyy FC Lahteen

FC Lahti ja ranskalainen Jean-Christophe Coubronne ovat solmineet vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. Coubronne siirtyy Lahteen Ykkösen KTP:stä.

Lue lisää