Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Sisuuntunut Kärpät kostoreissulle

 

Sisuuntunut Kärpät kostoreissulle


Puolitoista viikkoa sitten Pelicans teki Ouluun tuloksekkaan ryöstöretken ja haki Kärpiltä täydet kolme pistettä. Lahtelaiset menivät tuolloin jo 0-3-johtoon, mutta Kärpät tuli kahdella nopealla maalilla lähituntumaan ja pyöritti vahvasti. Tasoituskin oli lähellä, mutta tolppa pelasti Pelicansin.

Hannu Aravirran käskyläisten suorittaminen on viime aikoina ollut vuoristorataa. Kausi alkoi vahvasti, mutta viime aikoina tasaisuus on ollut kateissa. Viimeiset kahdeksan peliä ovat tuoneet peräti viisi tappiota. Viimeksi oululaiset ottivat kotona pisteet SaiPalta luvuin 5-2.

Kärppien ykköskenttä Juho Keränen - Jari Viuhkola - Joonas Komulainen on ollut hyvinä hetkinään murhaavan tehokas. Paljon joukkueen potentiaalista kertoo sekin, että esim. SaiPa-pelissä neloskentästä löytyi sellaisia nimiä kuin Juha-Pekka Haataja ja Joonas Donskoi. Maalivahti Ville Hostikka aloitti kauden vahvasti, mutta on sittemmin osoittautunut tavalliseksi kuolevaiseksi.

Kotijoukkue Pelicans on voittanut Bluesille hävittyä avausottelua lukuun ottamatta oikeastaan kaikki ne pelit, jotka on kuulunutkin voittaa. Ja vähän enemmänkin. Jatkosopimuksen tehnyt Kai Suikkanen on useassa tilanteessa korostanut, ettei Pelicansin hyvä peli ole ollut hänelle yllätys, mutta saavutettu pistemäärä on. Tärkein viesti joukkueelle on kuitenkin se, että omaa peliä pitää koko ajan pystyä parantamaan.

- Meidän pelimme ei ole vielä sellaisessa kunnossa kuin pitäisi. Me tulemme vielä parantamaan, mutta muutkin joukkueen varmasti parantavat, lateli Suikkanen medialle viime viikolla.

Viime perjantaina Jokerit vei pisteet Lahdesta. Pelinopeuden nimiin vannova Suikkanen ei varmasti ollut tyytyväinen joukkueensa sykkeeseen. Jokerit teki tarvittavan, ei yhtään sen enempää. Pelicans jäi ensi kertaa tällä kaudella tyystin maaleitta.

Seuraavana iltana Hakametsässä nähtiin toisenlainen Pelicans. Tapparakin pelasi vahvan pelin, mutta lahtelaiset veivät koko potin kapteeni Arttu Luttisen viime minuuttien maalilla. Tuon osuman pohjusti vahvalla taistelulla kultakypärä Ryan Lasch, joka ei itse ole heiluttanut maaliverkkoja yli kahteen viikkoon. Peliesitykset ovat kuitenkin jatkuvasti sellaisia, ettei ole minkäänlaista syytä huoleen.

Tiistai-iltaan on lupa odottaa mainiota kiekkoviihdettä. Kärpät on pienikokoinen, nopea, vahva ja nälkäinen, eikä varmasti luovuta ennen loppusummeria. Se nähtiin jo puolitoista viikkoa sitten Raksilassa. Vastaavasti Pelicans ei varmasti halua hävitä kahta kotiottelua peräkkäin.

Kotijoukkueelta sairastuvalla jatkanee noro-virusta poteva Jyri Marttinen. Kärpiltä sivussa ovat polvivaivaiset Oscar Eklund ja Juho Jokinen.

Tervetuloa Isku Areenalle. Huudetaan Pelicans voittoon.

Pelicansin tiedotteesta / UrheiluLahti


Takaisin edelliselle sivulle


Lahden Pelicans - logo

Pelicans - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Ryan Lasch

22.1.1987 Lake Forest, CA, USA
Tiedot

ArttuLuttinen

Arttu Luttinen

3.9.1983 Helsinki
Tiedot

JyriMarttinen

Jyri Marttinen

1.9.1982 Jyväskylän mlk
Tiedot

KaiSuikkanen

Kai Suikkanen

28.2.1959 Parkano
Tiedot


János Hári ei jatka Pelicansissa

János Hári ei jatka Pelicansissa

Unkarilaista János Hária ei nähdä ensi kaudella Pelicans-paidassa. Lahtelaisseura on purkanut hyökkääjän sopimuksen.

Lue lisää
Pelicans vahvistuu kovalla tshekkikaksikolla

Pelicans vahvistuu kovalla tshekkikaksikolla

Pelicans on tehnyt pelaajasopimukset hyökkääjä Rudolf Cervenyn ja maalivahti Patrik Bartosakin kanssa. Tshekkiläiskaksikko liittyy joukkueen vahvuuteen loppukesästä ja molempien sopimus kattaa ensi kauden.

Lue lisää
Iikka Kangasniemi palaa Lahteen

Iikka Kangasniemi palaa Lahteen

Lahden Pelicans on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen Iikka Kangasniemen kanssa.

Lue lisää
Lahden Pelicans lomauttaa osan liigajoukkueen pelaajista

Lahden Pelicans lomauttaa osan liigajoukkueen pelaajista

Lahden Pelicans Oy on käynyt pelaajiensa kanssa tilapäisiä lomautuksia koskevat yt-neuvottelut, jotka päättyivät maanantaina.

Lue lisää
Tommi Niemelästä Pelicansin uusi päävalmentaja

Tommi Niemelästä Pelicansin uusi päävalmentaja

Pelicansin uusi päävalmentaja on Tommi Niemelä. Pelicansin ja Niemelän välinen valmentajasopimus kattaa seuraavat kaksi kautta ja sisältää lisäksi option kausista 2022-2024.

Lue lisää
Pelicans vahvistuu maalivahdilla ja viidellä hyökkääjällä

Pelicans vahvistuu maalivahdilla ja viidellä hyökkääjällä

Lahden Pelicans on tehnyt kuusi uutta pelaajasopimusta. Maalivahti Atte Tolvanen sekä hyökkääjät Miro-Pekka Saarelainen, Frank Gymer, Jonatan Tanus, Otto Nieminen ja János Hári siirtyvät lahtelaismiehistöön kahden vuoden sopimuksilla.

Lue lisää