TWD-Länkenin ja Helkaman yhteistyö jatkuu myös tulevina vuosina
TWD-Länkenin ja Helkaman yhteistyö jatkuu myös tulevina vuosinaMaamme ainoa polkupyörien merkittävä valmistaja Helkama Velox on tuonut maahan kahden vuoden ajan Merida kilpa- ja harrastuspyöriä. Aloittaessaan Meridan maahantuonnin, solmivat maamme miesten maantie- ja ratapyöräilyn ykkösseura TWD-Länken ja Helkama Velox yhteistyön. TWD-Länken on kilpaillut Merida pyörillä. Sen lisäksi yhteistyö on käsittänyt suositun kuntotapahtuman, Finlandia maastopyöräilyn. Kahden vuoden aikana TWD-Länken on saavuttanut noin 60 SM-mitalia ja voittanut lähes kaikki merkittävät kotimaiset maantiepyöräilykilpailut. Sen lisäksi seura on pystynyt kehittämään nuoria pyöräilijöitä ammattilaisuuteen tähtäävällä polulla. Samanaikaisesti Helkama Velox on saanut jo hyvän, nousevan osuuden maamme kilpa- ja harrastepyörien markkinoilta. Myönteisesti sujunut yhteistyö ja molempien toiminnan kehittyminen olivat tärkeitä tekijöitä, kun osapuolet olivat valmiita jatkamaan yhteistyötä. TWD-Länken tulee ajamaan myös tulevina vuosina Merida pyörillä. Helkama Velox tulee jatkamaan myös yli 20 vuotta vanhan maastopyöräilytapahtuman Finlandia maastopyöräilytapahtuman pääyhteistyökumppanina. Tapahtuman nimi säilyy Merida MTB Finlandiana. - Haluamme toimia pitkäjänteisesti. Yhteistyö TWD-Länkenin joukkueen ajajien ja johdon kanssa on sujunut hyvin ja toiminta on tukenut meidän tavoitteita. Sopimuksemme jatkamisesta ei tarvinnut meidän puolelta kauan aikaa keskustella. Pyöräily liikuntamuotona on tällä hetkellä mukavassa kasvussa ja me aiomme olla aktiivisesti siinä kehityksessä mukana omassa roolissamme, kertoi myyntipäällikkö Harri Halme Helkama Veloxilta. - Yhteistyö on sujunut erinomaisesti. Helkama Velox ja sen meidän kanssa työskentelevä henkilöstö on ymmärtänyt hyvin meidän tarpeemme. Meillä ja Helkama Veloxilla on hyvin samanlaiset tavoitteet. Yhteistyön jatkamista ei meidän puolelta tarvinnut kyseenalaistaa, totesi TWD-Länkenin puheenjohtaja Esko Lummelampi. Yhteistyöhön on liittynyt ja liittyy jatkossakin Helkama Veloxin lahtelainen jälleenmyyjä Lahden Polkupyörähuolto. Myös sen omistaja, yrittäjä Timo Heikkinen näkee yhteistyön myönteisenä. - Pyöräilyharrastuksen lisääntyminen on näkynyt myös meidän myynnissämme. Hyötypyörien rinnalle on meillä noussut entistä suurempaan merkitykseen kilpailu- ja kuntoilutarkoituksiin myytävät pyörät. Yhteistyö TWD-Länkenin kanssa on monessa mielessä hyödyllinen. Tätä kautta meidän tietämyskin pysyy aina ajan tasalla, kertoi Timo Heikkinen. TWD-Länkenin tiedotteesta / UrheiluLahti |
Takaisin edelliselle sivulle