Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Nuori Altin Zeqiri FC Lahteen

Nuori Altin Zeqiri FC Lahteen

FC Lahti ja nuori Altin Zeqiri ovat tehneet kauden 2021 loppuun asti ulottuvan pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on myös vuoden optio. Zeqiri siirtyy Lahteen yhteistyöseura FC Espoosta ja hänen kasvattajaseurojaan ovat Espoon lisäksi EBK ja FC Honka.

Zeqiri on 184-senttinen laituri. Hän on ollut tutustumassa FC Lahteen useamman kerran yhteistyöseuratapahtumien kautta. Tällä kaudella juuri 19 vuotta täyttänyt Zeqiri on pelannut FC Espoon paidassa Miesten Kakkosta. Seitsemässä ottelussa on syntynyt yhteensä neljä maalia. Zeqirin vahvuuksia kentällä ovat etenkin nopeus ja juoksuvoima. Lisäksi hän pystyy ohittamaan puolustajia haastamalla.

- Zeqiri on ollut ennenkin täällä ja olisin halunnut hänet jo talvella tänne. Hän on mennyt Espoossa eteenpäin ja myös muut seurat olivat kiinnostuneita hänestä. Zeqiri on erittäin juoksuvoimainen pelaaja. Hän pystyy myös ohittamaan puolustuspään pelaajia haastoillaan. Pitkä sopimus takaa sen, että voimme edetä rauhassa hänen kanssaan, mutta Zeqiri on ennakkoluuloton ja hänellä on kova työmoraali, joten uskon, että hänestä on iloa jo tämän kauden aikana. Hän pelaa vielä muutaman peli FC Espoossa, jonka jälkeen katsomme tilannetta. Hän pystyy pelaamaan kaikkia paikkoja hyökkäyspäässä. Espoossa tehdään hyvää juniorityötä ja nyt me pääsemme jälleen jalostamaan yhteistyöseuramme FC Espoon pelaajaa eteenpäin urallaan, Ristilä kertoo.

Zeqiri itse on innoissaan sopimuksesta. Hän kertoo, että seura on tuttu ja FC Lahdessa on hänelle paljon tuttuja pelaajia. Hänen tavoitteensa ovat korkealla, mutta Zeqiri haluaa edetä askel kerrallaan.

- On tosi kiva olla täällä. Ympäristö on tuttu ja joukkueessa on monia tuttuja pelaajia. Minun alkukauteni FC Espoossa oli hyvä ja nousin Kakkosen maalipörssissä jo toiseksi. Vahvuuksiani kentällä ovat yksi-vastaan-yksi -tilanteet ja pystyjuoksut, mutta myös maalinteko onnistuu. Ensimmäisenä pitää tietysti voittaa paikka avauskokoonpanossa, mutta tavoitteenani on päästä urallani eteenpäin, Zeqiri naulaa.

Zeqiri harjoittelee FC Lahden kanssa, mutta pelaa ainakin vielä muutaman ottelun FC Espoon kanssa. Lahdessa hän saa numeron 24.

Lähde: fclahti.fi


Takaisin edelliselle sivulle


FC Lahti - logo

FC Lahti - 2018 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018

Ottelut kaudella 2018

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Marko Salo jatkaa FC Lahden päävalmentajana

Marko Salo jatkaa FC Lahden päävalmentajana

FC Lahti on käyttänyt päävalmentaja Marko Salon option. Näin ollen Salo jatkaa FC Lahden naisten edustusjoukkueen peräsimessä myös tulevalla kaudella.

Lue lisää
Pablo Andrade jatkaa Lahdessa

Pablo Andrade jatkaa Lahdessa

FC Lahti ja laitapuolustaja Pablo Andrade ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen.

Lue lisää
FC Lahti on käyttänyt Bubacar Djalón option

FC Lahti on käyttänyt Bubacar Djalón option

FC Lahti on käyttänyt portugalilaisen keskikenttämiehen, LHE Rakennuksen kummipelaajan Bubacar Djalón option.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää
Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliigan hallitus kokoontuu nyt viikoittain ja seuraa tiiviisti tilannetta. Veikkausliiga 2020 käynnistyy pian sen jälkeen, kun yleisötapahtumia on jälleen mahdollista järjestää.

Lue lisää
FC Lahden pelaajistoon muutoksia

FC Lahden pelaajistoon muutoksia

FC Lahden kanssa sopimuksen hiljattain tehnyt Altin Zeqiri siirtyy FC Lahden pelaajavahvuuteen.

Lue lisää