Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TWD-Länkenin Sauli Pietikäinen voittoon pitkällä soololla Liedossa

TWD-Länkenin Sauli Pietikäinen voittoon pitkällä soololla Liedossa

 

Pyöräsuunnistuksessa MM-, EM- ja SM-mitaleita kerännyt Sauli Pietikäinen (21) on tällä kaudella keskittynyt maantiepyöräilyyn. Tuloksia on nyt syntynyt myös maantiepyörän satulassa. Hän otti SM-pronssia U23-luokan aika-ajossa kesäkuussa ja ollut monessa kotimaan kilpailussa aivan kärjen tuntumassa. 

Sunnuntaina Liedossa ajetussa reilun 126 kilometrin kilpailussa Sauli Pietikäinen näytti potentiaaliansa. Aktiivinen, irtiottoihin pyrkinyt ajaminen toi tulosta, kun kilpailusta oli jäljellä noin kolmannes. Hän irtosi yksinäiseen irtiottoon ja sai melko nopeasti kasvatettua eron pääjoukkoon lähes kahteen minuuttiin. Kun pääjoukosta ei löytynyt riittävää voimaa karkulaisen kiinniajamiseen, Sauli Pietikäinen rullaili voittoon Liedon sateessa ja tuulessa hieman yli minuutin erolla takaa-ajajiin. 

- Olihan se mukava ottaa ensimmäinen voitto maantiellä TWD-Länkenin paidassa. Vaikka irtiotto oli pitkä, niin ei minulla ollut mitään vaikeuksia pitää vauhti riittävänä. Tosin eipä minulla olisi ollut enää ajaa samalla vauhdilla yhtään reilun 15 kilometrin kierrosta, kertoi tyytyväinen voittaja Sauli Pietikäinen. 

Pääjoukon kirissä vahvin oli Team Larunpyörän Trond Larsen ennen CC Helsingin Juhana Hietalaa.

Miesjuniorit kävivät kilpailunsa miesten kilpailun yhteydessä. Vahvin juniori oli TWD-Länkenin Otto Kolehmainen. Kolehmainen joutui parantelemaan solisluutaan kuuden viikon ajan kesäkuun Porvoon Ajon kolarin jälkeen, mutta on nyt päässyt jälleen hyvään kuntoon. 

TULOKSET 
OJ-MAANTIE, LIETO
M-ELITE 126,4 KM  
         
1     Sauli Pietikäinen TWD-Länken 3:03:19
2     Trond Larsen Team Larunpyörä Cervélo 3:04:20
3     Juhana Hietala Cycle Club Helsinki s.a.
4     Sasu Halme Finnfalz-Rush Racing s.a.    
5     Ville Kantola Team Larunpyörä Cervélo s.a.
6     Jarkko Niemi GIF-Chebici s.a.    
7     Jesse Kaislavuo TWD-Länken s.a.
25     Aleksi Hänninen TWD-Länken 3:05:15
26     Roope Nurmi TWD-Länken 3:05:23

M18 126,4 KM          
1     Otto Kolehmainen TWD-Länken 3:04:41
2     Robin Bergban Finnfalz-Rush Racing 3:05:05
3     Linus Jern  Finnfalz-Rush Racing s.a. 

TWD-Länkenin tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Fellmanin ajot siirtyy elokuulle

Fellmanin ajot siirtyy elokuulle

Perinteinen alkukesän lahtelainen urheilutapahtuma, kansainvälinen kortteliajo Fellmanin ajot siirtyy kesäkuulta elokuulle.

Lue lisää

Jussi Veikkasen ammattilaisura jatkuu tutussa ympäristössä

Jussi Veikkaselle kuten muille kymmenille ammattilaispyöräilijöille kulunut syksy on ollut stressaava.

Lue lisää
TWD-Länkenin ja Helkaman yhteistyö jatkuu myös tulevina vuosina

TWD-Länkenin ja Helkaman yhteistyö jatkuu myös tulevina vuosina

Maamme ainoa polkupyörien merkittävä valmistaja Helkama Velox on tuonut maahan kahden vuoden ajan Merida ­kilpa- ja harrastuspyöriä.

Lue lisää
Pyöräsuunnistaja Samuel Pökälä liittyy TWD-Länkenin maantiejoukkueeseen

Pyöräsuunnistaja Samuel Pökälä liittyy TWD-Länkenin maantiejoukkueeseen

Suomen pyöräsuunnistusmaajoukkueeseen kuuluva 21-vuotias asikkalalainen Samuel Pökälä liittyy TWD-Länkeniin kauden 2012 alusta.

Lue lisää